Suomen kielen ja kulttuurin opetus ulkomaisissa yliopistoissa rakentaa Suomen maakuvaa ja kansainvälisiä verkostoja
Suomen kieltä ja kulttuuria opetetaan noin kuudessakymmenessä yliopistossa Suomen rajojen ulkopuolella. Suomen valtio on 1960-luvulta asti tukenut näitä, usein pieniä ja jatkuvan lakkautusuhan alla toimivia yksiköitä Opetushallituksen kautta. Tämä Suomen tarjoama tuki ollaan nyt kuitenkin yhtäkkisellä ja mielestämme harkitsemattomalla päätöksellä kokonaan lopettamassa. Me allekirjoittaneet Suomen kielen ja kulttuurin asiantuntijat pidämme päätöstä erittäin lyhytnäköisenä ja vetoamme päättäviin tahoihin Opetushallituksen ulkomaisten yliopistojen Suomen kielen ja kulttuurin tuen säästöjen kohtuullistamiseksi.
Opetushallituksen tarjoama tuki Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijoille ja heitä opettaville yksiköille on moninaista ja hyvin vaikuttavaa suhteessa siihen käytettyihin resursseihin. Keskeisintä toiminnassa on tiedonvälitys. Opetushallituksen kautta on esimerkiksi pidetty yllä opettajien ja opiskelijoiden verkostoja, edistetty opettajien ammattitaitoa järjestämällä joka toinen vuosi opintopäivät, neuvottu opinnoista ja opettamisesta kiinnostuneita ja toimittu ylipäätään eri toimijoita yhteen tuovana tahona. Ulkomailla suomea opiskelleille on ollut tarjolla kesäkursseja ja harjoittelupaikkoja Suomessa; suomalaisille alan opiskelijoille taas harjoittelupaikkoja ulkomailla. Lisäksi Suomesta on tarjottu myös konkreettista tukea niin pienimuotoisempina avustuksina kuin muutamina Suomesta lähetettyinä vierailevina Suomen kielen ja kulttuurin lehtoreina, joita on tällä hetkellä yhteensä 11 niin Euroopassa, Yhdysvalloissa kuin Kiinassakin. Kokonaisuudessaan tukitoiminta on ollut laaja-alaista ja korvaamatonta: ilman konkreettista tahoa, joka koordinoi ja välittää tietoa Suomen kielen ja kulttuurin opinnoista ja tarjoaa asiantuntevaa tukea yliopistoille ja yliopistoista eri puolilla maailmaa maamme rajojen ulkopuolinen Suomen kulttuurin opetus ja sitä kautta myös Suomen tuntemus vähenevät radikaalisti.
Kyse on tästä tuesta:
Tukitoiminnan alasajo ei ole ensisijaisesti menetys yliopistoille, vaan Suomelle ja sen maakuvan rakentamiselle ja kansainvälisille suhteille. Kyseessä on hyvin vaikuttava pehmeän diplomatian muoto, jota on toteutettu alusta asti paikallisella tasolla yhteistyössä esimerkiksi suurlähetystöjen ja konsulaattien kanssa. Suomen kieltä ja kulttuurin piirteitä maailmalla opiskelleista moni on siirtynyt sittemmin suomalaiseen työelämään, mutta vielä useammista on tullut omassa maassaan toimivia Suomen epävirallisia hyvän tahdon lähettiläitä, joilla on kahtiajaon ja valeinformaation maailmassa oleellinen rooli maamme kansainvälisen maineen suojelemisessa. Nyt suunniteltu toiminnan lopettaminen osuu suoraan tämän toiminnan ytimeen: suomalaisen kulttuurin opetus tulee vähenemään ja jäljelle jääviltäkin opiskelijoilta viedään yksi keskeinen väylä konkreettiseen ja ajantasaiseen kosketukseen Suomen ja suomalaisten kanssa. Suomen kieltä ja suomalaista kulttuuria koskevan tiedon levittäminen maailmalla on Suomen vastuulla.
Tämän vetoomuksen tavoitteena ei ole vastustaa säästöjä sinänsä. Ymmärrämme, että tästäkin toiminnasta on säästettävä. Nyt ehdotettu toiminnan lopettaminen ei kuitenkaan näyttäydy punnittuna sopeuttamisena vaan vuosikymmeniä päämäärätietoisesti kehitetyn toiminnan lyhytnäköisenä nollaamisena – virheenä, jota on verkostojen kuihduttua vaikeaa ellei mahdotonta jälkikäteen paikata. Vetoamme siksi päättäjiin, että mustavalkoinen lopettamissuunnitelma peruttaisiin ja säästöjä kohtuullistettaisiin niin, että Opetushallituksen tarjoama tuki Suomen ulkopuolella suomen kieltä ja kulttuuria opiskeleville voisi jatkua tulevaisuudessakin.
Allekirjoitukset
Suomen kielen lautakunta
Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Kirjallisuuden vientikeskus FILI
Muut lisäävät omat allekirjoituksensa alla näkyvään lomakkeeseen: